19.10.2012

kello vittu seittemän

Lahden rautatieasema, perjantai. Kello vartin yli seitsemän. Aamulla. 
Saatana.

Joku tyttö luuli tosissaan mun rännittävän aseman vessassa seitsemältä aamulla.
Teki mieli kiusata sitä.

- Sitten vedin korot jalkaan ja hymyilin sille nätisti.
Samalla olin ihan valmis kuolemaan. Romuna. Päänsärky ei luovuta, väsyttää mutten saa unta, vituttaa. Riippuvuus. Jo nyt. Kello vittu seittemän.

Liian kallis kahvikuppi, Heroiinipäiväkirja ja joku mies joka seurailee.
Irrotan kirjasta paperikannet, mutta valkonenkin nide kerää katseita.
Helvetti, enkö näytä siltä että haluan lukea rauhassa?!

Tulenko koskaan julkaisemaan tätä. Ei sovi tyyliini.

Ja on ominta minua.

Päätin kuitenkin julkaista. Tervetuloa kiertoajelulle aamuuni.

Kurkotan todellisuutta
se on roska
pintajännitteessä

karkaa

Ikävöin - 
ja en
Voin hyvin
yksin
Nyt
Voi kun jo olisit 
täällä

Karkaan, pakoan
todellisuutta ja
elämää
Elän itse -
tai en

Vajoan ja katoan
Hymyilen ohikulkijoille,
en tunne enkä halua

Kupla
Terästän sen numerolukolla
Täällä mä,
missä sä
vitut siitä

17.10.2012

seikkailuun



Tyttö huokaa ja hymyilee,
matka on ollut pitkä –
ja pidempi edessä.

Sielu pohjoisessa,
kesyttömässä luonnossa ja
karussa erämaassa.
Liimattuna viehkeisiin revontuliin,
nidottuna honkapuihin.
Sydän vaeltaa jo muualla.

”En aio anella, enkä pyytää anteeksi.
En kumarra, en kehu,
en syyttä.”

Punertavat hiukset kihartuvat – hymy nousee huulille –
vallattomasti,
vailla huolia,
hetken aikaa.

Kilvet ja miekat,
seipäät, peitset ja sapelit
koostuvat täällä vain kirjaimista.
Koska sanat voivat parantaa kipua
mutta tuska ei myönnä sanoja.
Siispä,
nosta katseesi ja
kerro huolesi.
Kukaan ei jaksa yksin
eikä tarvitsekaan.

Kääntää sanansa,
ajattelee kielillä.

Sulkee silmät,
elää musiikkia
ja kaikki on hyvin.

Kiittää,
ja kääntyy pois.
Huomenna Lahteen, pitkästä aikaa. Tuntuu pitkältä ajalta ainakin. Sitten Lappeenrantaan, lopuksi Ivaloon.

Kisuja Kuopiosta 23.9., lisääkin olis mutta kissat on mystisiä.

12.10.2012

niin että...hups.


lupaan, etten lupaa, höh

We ♥ It
Lupailen kaikenlaista. Yleensä vain itselleni, koska en halua saada muita pettymään.

Lupauksen rikkominen tuntuu jännittävältä. Samalla olen pettynyt.

Paras unohtaa.



How am I supposed to feel about the things I've done
I don't know if I should stay or turn around and run

10.10.2012

enpä taida olla saamesta kotoisin

Ja niin se päivä tuli.

Herätyskello loikki keittiöön saakka.

Illalla nauratti, nukuin vahingossa päiväunet ja kävelin päin seinää. Seuraavana aamuna hammasharjalla silmään (kirveli mutta heräsin), lasi palasiksi ja unta sai odottaa.

20 metrilakua, väsymys ja omenoiden tuoksu. Kaveri, kävelylenkki ja olohuoneen matto.

Okei haluan nukkumaan.

7.10.2012

Kiitos.

Olenko kulkija,
vai enkö sopeudu?

Etsinkö omaa turvapaikkaani?

Haluaisin jo palata.





Chili con carne, hyvät elokuvat ja mansikka-margaritat. Parhaassa seurassa.

Ihmeellinen, ihana elämä.


3.10.2012

kiitos kassalla, huomennakaan ei


En tunne ketään
Minut tunnetaan

Näen kaiken vaikka
olen sokea

Osaanko tuntea,
minäkin

2.10.2012

leivänpaahtimia

En ole kuvannut sitten lauantain. Enkä halua.
Vaellan nurkasta toiseen ja tunnen olevani vangittu, ja silti vapaampi kuin koskaan. Voisin lähteä. Ja silti jään.

Kävelyllä pelkään, että joku näkyy tien päässä. Pelkään, että joku saa tietää.
Katseellaan vastaantulijat huutavat.

"PLOT TWIST."

Kukapa haluaisi, että onni näkyisi.

Vai onko se vain taitekohta.

Pelottaa, että joku aamu herätyskello ei herätäkään iloisesti. Etten haluakaan nousta ja nähdä uutta aamua ja iltaa. Että olen taas samassa paikassa. Vangittuna.

Tällä kertaa otan mukaan otsalampun ja hiuspinnin. Minähän tiirikoin itseni ulos pimeästä häkistä, saatana.

1.10.2012

"sammakko jolla on lohikäärmeen häntä ja pää ja kynnet sellane olis hieno ja se syöksee tulta."

Pää tosin jäi. Et kiitti vaan tästäki Mochi, hyvin kulu ilta tätä vääntäessä.